Pikkuusen häjymmät pirot kirjoitustiimi



Kuka on henkilö, jonka useimmiten kuulee ennenkuin näkee?

Se on Iina Huhtakoski, 22-vuotias restonomiopiskelija. Iinan tuntomerkkeinä ovat tumma tukka ja silmälasit, joiden takaa löytyy iloinen pilke silmäkulmasta. Iinaa tavataan nykyään pääasiassa Etelä-Pohjanmaalla, mutta toisinaan hänet saattaa tavata myös muualta Suomea, esimerkiksi Helsingistä Senaatintorilta 7.-9.6.2012.

Sanonta ”älä koskaan luota laihaan kokkiin” ei tässä tapauksessa pidä paikkaansa, sillä Iina on ammatiltaan ravintolakokki. Lisäksi Iina on aktiivisesti kuulunut opiskelijakuntaan sekä toiminut tutorina.

Iina on horoskoopiltaan härkä. Härkähän on tunnetusti nautiskelija, jolle aistinautinnot ovat tärkeitä. Ei siis ole yllätys, että Iina harrastaa kokkailua vapaa-aikanakin. Joskus Iinan saattaa yllättää istumasta keskittyneesti läppärin ääreltä ja hänen kätensä tanssahtelevan näppäimistöllä. Mitähän Iina kirjoittaa? Uutta juttua tähän blogiin tietenkin!

 
Kuka on henkilö joka menee vaikka läpi harmaan kiven?

Hän on Veera Korkeamäki 21-vuotias restonomiopiskelija, Tampereen seudulta Kangasalta. Veeran tunnistaa vaaleista kiharista hiuksista ja iloisesta hymystä. Veeran voit tavata kamera kaulassa Helsingin Senaatintorilla 7-9.6.2012  Pikkuusen häjymmät pirot tapahtumassa.

Veera on hyvä osoitus siitä, kuinka restonomikoulutus valmentaa meitä käytännön työelämään. Veera oli vuoden 2012 Restokisojen Seinäjoen Ammattikorkeakoulun liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikön joukkueessa ja sijoittui jaetulle neljännelle sijalle. Tästä voimme vetää johtopäätöksen, että Veera on "hullunkuristen" innovaatioiden luoja ja lyödessään päänsä yhteen muiden restonomiopiskelijoiden kanssa, tulos pakkaa olemaan priimaa vaikka hyvää yritetään. Veera pääsi esittelemään taitojansa myös kansainvälisessä ravintolapäivässä 4.2.2012, jolloin hän järjesti Ravintola Aidon Seinäjoelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti