keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Restonomit kiittää ja kuittaa

Nyt ovat restonomit päässeet onnellisesti kotiin ja Pikkuusen Häjymmät Pirot kuitattu. Viimeiset neljä päivää olivat raskaita, mutta olemmepa jälleen yhtä kokemusta rikkaampia. Häjykaffila oli kokemuksena opettavainen ja erilainen. Tällainen kokemus koettelee jokaisen jaksamista, mutta siitä huolimatta toimimme tiiminä ja tsemppasimme toinen toisiamme. Yritysyhteistyö antaa opiskelijoille eväitä tulevaisuudessa koittavaan työelämään. Uskomme, että Pirjon Pakari sai tapahtumasta paljon huomiota, mikä olikin heidän päätavoitteensa.

Kaikenkaikkiaan Häjykaffila oli hieno todiste restonomien osaamisesta ja sitä kävivät ihastelemassa myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola ja liiketoiminnan yksikön johtaja Kari Ristimäki. Toivottavasti myös opetushallituksen jäsenet ovat käyneet katsomassa, mistä kaikesta Suomi jää paitsi, kun muutaman vuoden kuluttua koulutuslinjamme lopetetaan Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Lisäksi haluamme kiittää toisen vuoden restonomiopiskelijoita, jotka suunnittelivat Häjykaffilan herkulliset tuotteet sekä muotoilun opiskelijoille, joiden kanssa yhteistyössä loimme Häjykaffilan. Ja kiitokset tietenkin myös teille jotka tätä blogia luitta! Iliman teitä meirän kirjootukset olis menny puoliksi hukkahan! 

"Myö selvitähän tilanteista, joihin muut ei eres jouru!"

Oikein häjyä kesää kaikille ja kiitokset, että luitta tätä meirän tarinaa isoolle kirkoolle!

- Iina ja Veera

Tangon tunnelmaa

Viimeesenä päivänä Senaatintori muutettihin tangokaruksi. On se mukava näyttää Starilaasille mitä me täälä pohojammaalla oikeen osatahan.


Marko Maunukselaa ja Tangomarkkina Semifinalisteja oli tullu kattomahan porukkaa sankoon joukoon. Ensi ei meinannu porukka tohtia tanssimahan, mutta kyllä sinne väkiä lopulta löytyy oikehenki mukavasti.


Ja tästä se porukka vaan lisääntyy..
 
-Iina

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Pirjon Pakarilla hymyillään

Näin Pikkuusen Häjympien Pitojen viimeisenä päivänä on hyvä hetki kysellä hieman yhteistyökumppanimme Pirjon Pakarin kuulumisia. Haastattelin Pirjon Pakarista yrittäjä Hannu Malmivaaraa sekä Nina Uittoa.

Ensimmäisenä tietenkin kysyin jo legendaariseksi muodostuneen kysymyksen "miltä nyt tuntuu?", kuten jokaisen ison urakan jälkeen on tapana. Nina ja Hannu olivat hyvin tyytyväisellä ja onnistuneella mielellä. Nina kertoi ensimmäisen päivän olleen rankin, koska silloin pystytettiin kahvila aivan tyhjästä ja kaikki oli uutta. Piti murehtia, että onhan kaikki matkassa ja miettiä, miten käytännön asiat pystytään järjestämään tällaisissa erityisolosuhteissa. Sähkö tulee kahvilatelttaan, mutta lähin viemäri on toisessa päässä Senaatintoria ja lähin puhtaan veden piste muutaman teltan päässä.

Erityisolosuhteista huolimatta kaikki on sujunut oikein mainiosti, vaikka Pirjon Pakarilla ei ole aikaisempaa kokemusta vastaavan ulkoilmakahvilan pyörittämisestä. Oman jännittävän lisän luo tietenkin sää, joka vaihtelee täällä Suomessa nopeammin kuin liikennevalot. On aina riski lähteä ulkona järjestettäviin tapahtumiin, mutta tällä kertaa se kannatti. Sää on suosinut melko mukavasti, vaikka tänään joutuukin välillä suojautumaan sateenvarjon alle.

Kun kysyin, kuinka yhteistyö opiskelijoiden ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulun kanssa on sujunut, sain vastaukseksi leveän hymyn molempien kasvoilta. Hannu kehuu koko kahvilaa, mutta opiskelijoiden hän kertoo olevan "vieläkin parempia". Ja niinhän se on, opiskelijat ovat tehneet ison työn kahvilan eteen. Mahtavaa, että opiskelijat jaksavat edelleen hymyillä tiskin takana, vaikka päivät ovat olleet rankkoja. Ninan mielestä opiskelijoiden kanssa on kiva tehdä yhteistyötä, kun kahvilaan on panostettu paljon ja kaikki asiat on huolellisesti suunniteltu. "Välillä tuntuu siltä, että olen ollut enemmän tiellä kuin apuna" Nina naurahtaa.

Pirjon Pakarin päätavoite oli saada huomiota ja tulla huomatuksi, varsinkin kun viikko sitten avattiin uusi leipomo Nurmijärvelle. Uusi Nurmijärven leipomo pyörii jo varsin mukavasti ja ihmiset ovat ottaneet Pirjon Pakarin tuotteet innolla vastaan. Asiakaskontakteja on ollut toistakymmentä tuhatta, mikä varmasti vaikuttaa siihen, että Pirjon Pakarin leivät alkavat katoamaan markettien hyllyistä heti ensi viikosta eteenpäin, kun leivät saadaan pääkaupunkiseudun marketteihin myyntiin.

Ja mikä parasta, toisen vuosikurssin restonomiopiskelijoiden suunnittelemat voileivät, joita kahvilassa tarjotaan, jäävät elämään Pirjon Pakarille. Jatkossa omaa suosikkileipäänsä voi käydä maistelemassa Pirjon Pakarin kahviloissa.


- Veera -

Pirjon Pakari - Nurmijärven leipomo

Pirjon Pakari on avannut uuden leipomon Nurmijärvelle.



Kahvila/myymälän tiloissa on uunituoretta leipää.



Kahvilan ilme on moderni ja trendikäs.


Mikäli ajat ohi poikkea uudessa Nurmijärven leipomossa.

Leipomo sijaitsee osoitteessa 
 Kauppanummenkuja 3
 01900 NURMIJÄRVI

-Iina

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Viimeenen päivä valakenoo..

Asiat on ny sillä lairalla, jotta tänään loppuu pirot ja kyllä sen huomaa tuosta säästäki.
Ilima on pilivinen ja harmaa.Tänään on siis hyvä päivä lähteä kohti kotiamma pohojammaata!

Tänään Pirot on auki yhyreksästä kuutehen. Jotta jos nyt on sattunu niin, ettette oo vielä käyny meitä moikkaamas niin vielä on nuan yhyreksän tuntia aikaa.

Kun pirot tänään loppuu on aika pakata kamppehet autohon ja sen jäläkehen on tieros pitkä matka linkkurin kyyttis.

Tämä reissu on ollu meille kaikille varmasti hyvin opettava kokemus. Itse olen oppinut luomaan tämän projektin aikana jos jonkinmoista tekstiä. En ole koskaan pitänyt itseni mitenkään luovana tai kirjoitustaitoisena.  Mutta kai asia on niin, että kun tarpeeksi kauan opettelee niin kaikkeen oppii. 

Yritysyhteistyö ottaa ja antaa aina paljon. Välillä tuntuu, että seinä tulee vastaan. Mutta kuten se eräs sanontakin sanoo "me SeAMKin restonomit meemmä vaikka läpi harmaan kiven".

-Iina

Lapsille ja lapsenmielisille..

Ajattelin kirjootella vielä juttua siitä, miten koko ihmisten kirjo on huomioitu Pikkuusen Häjymmissä Piroissa. Tänään aamupäivällä oli lasten konsertti, jossa soittivat Orffit.


Kirkon portaat olivat täynnä pientä yleisöä, joka innoissaan otti osaa konserttiin. Koko senaatintori raikui, kun lapset ja soittajat lauloivat yhdessä lastenlauluja.


 Ihmettelin kovasti, minne hukkasin työparini Iinan, mutta sieltähän se löytyi kaikkien lasten keskeltä laulamasta lastenlauluja :D Jäit kiinni, Iina!

- Veera -

Kalluppia!


Päätin hieman tutustua  Häjykaffilassa asioiviin ihmisiin ja toteuttaa samalla pienimuotoista kalluppia.

 
Nimet: Äiti Johanna Tuuri, poika Dani Tuuri sekä isoäiti Päivi Saini
Kotipaikkakunta: Johanna ja Dani Tuuri Helsingistä, isoäiti vierailulla Kauhavan Alahärmästä
Miksi tulitte Pikkuusen Häjympiin pitoihin? Ajateltiin lähteä vähän ulkoilemaan ja tämä tapahtuma veti meitä puoleensa.
Mitä piditte kahvilasta? Oikein kiva ja siisti paikka, jossa pääsee istumaan ja lepuuttamaan jalkoja. Varsinkin kun on pieni lapsi mukana, on tärkeää pitää taukoja. Lisäksi kahvila on oikein hyvällä ja keskeisellä paikalla.
Maistuiko Häjykaffilan tuotteet? Kyllä! Pikkuinen Dani-poikakin osaa jo kertoa, että kyllähän se perinteinen voisilmäpulla maistuu hyvältä.



Nimi:  Kirsi Huhtala
Kotipaikkakunta: Jalasjärvi
Miksi tulitte Pikkuusen Häjympiin pitoihin?  Lakeuden Highland kasvattaa ylämäänkarjaa ja myy ylämaankarjan lihaa itse. Olen töissä näytteilleasettajana.
Mitä piditte kahvilasta? Niin viihtyisä, että olen täällä jo toista kertaa
Maistuiko Häjykaffilan tuotteet? Leivät ovat hyviä, erilaisia ja varmasti tuoreita






Nimet: Eero ja Anneli Paakkunainen
Kotipaikkakunta: Helsinki
Miksi tulitte Pikkuusen Häjympiin Pitoihin? Senaatintorilla on aina jotakin tapahtumaa näinä päivinä. Tästä on tullut jo traditio, että käymme katsastamassa, mitä täältä löytyy.
Mitä piditte kahvilasta? Kahvila näyttää hyvältä, tänne oli kiva tulla
Maistuiko Häjykaffilan tuotteet? Kyllä kahvi ainakin maistui, kun on kuppi jo tyhjillään.


Kaikenkaikkiaan olin tyytyväinen tavatessani iloisia ihmisiä, jotka viihtyivät Häjykaffilassa.

- Veera -


Leipomoos Nurmijärvellä!

Pääsin ku pääsinki sinne Nurmijärvelle tänään. Huristeltihin Pirjon Pakarin autolla sinne yhrentoista mais ja tässä pikkuusen kuvia ja flikkojen ajatuksia smuutieesta ja leivistä!


Smuutieitahan meillä oli neliää eri makua, mansikka-minttu, mango, mustikka-pellava ja karviainen. Kysyyn flikkojen ehrotonta kesän lempparismuutieta ja yhtehen äänehen ne sanoo,  jotta karviaanen on parasta.


Flikat suositteli muillekki smuutien tekemistä, valamistuuhan se heleposti kotonaki. Ku raaka-ainehet saa näin kesääsi melekehen omasta maasta. Jos sellaanen on. "Heleppua, herkullista ja terveellistä" toteavat flikat yhtehen äänehen naraen. Iloosta tuntu olevan meininki Nurmijärvellä. Aiva rupes ittiäki naurattamahan ;)


Leivistä lemppareeksi mainittihin lohi, kasvissyöjän veheriäänen johon tuloo pestoa ja tomaattia.  Häjyys piroos lanseerattu Helsinki 200-juhulaleipä sai flikoolta kehut, käy kuulemma hyvin kalan kans. Joten käykää ny omanna noutamas Senaatintorilta.


Leipomotyö on tietystikki raskasta, aamuvarahalla pitää herätä. Ensimmääsenä aamuna herätys oli jo kolomelta yöllä. Leipomahan alettihin aamulla puoli viiren mais. Huh huh, kyllä flikat on hyvin jaksanu. Ja silti ne päivän päälle jaksaa vielä nauraa. Loppua kohoren tietysti vähä helepottaa, enää ei tarttenu aiva nuon ajoos mennä, jotta sai nukkua pikkuusen pirempähän. Leipiä täytettihin ensimmääsenä päivänä nuon parituhatta kipalesta. Neljäsataa kutaki sorttia. Kyllä siinä varmahan hetken aikaa filajaa Pirjon Pakarin limput silimis.


Lopuuksi vielä kysyyn, jotta kumpi on ollu mukavempaa : olla leipomos vai torikaffilas. Kehuja sai kummakki. Näköö siinä koko prosessin ja nämä flikathan tietää muuten sitte kaiken mitä asiakkaat kysyy kaffilas.


Ei voi muuta sanua ku jotta, on nua vaan reippahia flikkoja. Kyllä ei tuohon moni pysty.

Lopuuksi vielä vähä esivalmisteltihin huomista päivää.



-Iina


Pohojalaasta musisoontia!

Uinuva Helsinki ja uinuvat restonomit ovat  taas heränneet.


Senaatintorille hipuu hiljalleen uusia ihmisiä ihmettelemään Etelä-Pohojalaasia tapoja.

Kävellessäni aamulla senaatintorille ennen yhdeksää oli Bulevardilla jo iloinen ryhmä katusoittajia, se laittoi tämän pohjalaisen tytön huulille hymyn, sen huomasi myös yksi soittajista. Vanhempi mies huusi minulle "bonjorno seniore". Se laittoi minut hymyilemään vielä lisää.

Tarkoitukseni oli lähteä tänään Pirjon Pakarin Nurmijärven leipomoon seuraamaan leipien valmistusta. Kaikki suunniteltu ei kuitenkaan aina toteudu ja nyt tiedossa on huomisaamuksi herätys 03.00.

Mutta palataanpa hieman eiliseen iltaan. Pikkuusen parempien pitojen (kuten Irina facebookissaan oli kirjoittanut) avajaistapahtumassa esiintyi eilen Kauhajokisia osaajia. Lavalla näyttäytyivät Sami Pitkämö, Juha Hautaluoma, Antti Kleemola sekä Irina. Panula opiston orkesterin säestämänä.

Kaikki artistit esittivät kolme kappaletta, joista yhden oman. Antti Kleemola oli säestänyt artisteille kappeleet. Näytillä oli todellista musiikillista lahjakkuutta.

-Iina

torstai 7. kesäkuuta 2012

Toinen päivä polkaastahan käyntihin!

Aamu valakeni jällehen kirkkaana Senaatintorin ylle, ku reippahat opiskelijat tulivat valmistelemahan kahvilaa päivää varten. Vitriinit ja pöyrät täytettihin ja tilaa järjestettihin siten, jotta kahvila on taas priimakunnossa.



Ensimmäänen päivä Häjykaffilassa oli aikamoosta säpinää ja tästä päivästä orotetahan vähintähän samanlaasta. Asiakkaita kahvilassa vieraali oikeen runsain mitoon, joten seisoskelemahan ei kyllä kukaan opiskelija ehtinyt. Kiireestä huolimatta Häjykaffilassa palvellahan aina iloosesti ja airosti, jotta jokaanen asiakas tuntoo olevansa tervetullut.

Tervetuloa nauttimaan Häjykaffilan tarjonnasta ja hyvästä palvelusta Senaatintorille vielä tänään klo. 10-20 ja huomenna klo.9-18!

Siellä ollahan mekin Iinan kanssa pällistelemässä ja tekemässä kalluppia !


- Veera -

Ny on pirot parhaimmillaan

Ny ne on alkanu!

Aurinko pilkistää pilvien välistä eli se tilattu auringonpaiste on saapunut paikalle. Ihmiset nauttivat häjyjen pitojen tunnelmasta tuomiokirkon portailla. Musiikki saattelee ihmisiä kiertelemään kojulta kojulle ja tutustumaan Etelä-Pohojalaaseen kulttuuriin.


Juustoportin juustot ja Ilmajoen makkaramestareiden makkarat uppoavat ihmisten suihin tuossa tuokiossa. Kova kauppa käy muuten Linseed Oy:n kojullakin, onhan siellä myynnissä vuoden Tähtituote-voittajaa eli paahdettua mustikka-pellavarouhetta.



Häjykaffilassaki käy kuhina, kattotahan suoraan oviaukolle ja kokoajan menöö ihimisiä tupahan.
 

Häjykaffilan läheisyydestä voi löytää myös isännän ja emännän.
 

Senaatintorilla esitellähän myös Etelä-Pohojalaasia tapahtumia, josta ollahan tietenki tunnettuja. Kyllähän kaikki ny tietää Provinssirockin, Tangomarkkinat ja Vauhtiajot. Esittelyssä on myös Ilmajoen musiikkijuhlat.

Voihan täällä bongata pohojalaasia julukimootaki ku täälä seikkaaloo Tuuri-ohjelmasta tutut Katmandu ja Danny.

- Iina & Veera

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Häjyä kaffia tarjolla - Senaatintorilla!

No ny ollahan saatu pulju pystyhyn niinku Veera jo ehtoolla kirjoottelikin.


Kyllä täytyy sanua, jotta tilanne näytti hetken epätoivooselle, mutta me Restonomithan selvitään niistäKI tilanteista mihin muut ei eres jouru ;)

Toivotahan jotta tänään paistaas aurinko isoolla kirkoolla niinku tuas kuvas, olis paljo kivee juora smuutieeta ku olis lämmin.Ja kyllä se kaffiki hyvän nisun kans menöö vaikka olis vähä lämpööseekki.


Alue aukiaa tänään kymmeneltä ja ollahan auki sitte kahareksahan asti.

Sama homma huamenna. Lauvantaina ollahan sitte auki 9-18. Sitte lähretään monta kokemusta rikkaampana kohti kotikontuja.

Kannattaa muuten käyrä tutustumas Häjympien pitojen ohjelmaan, joka löytyy TÄÄLTÄ. Tänäänki siinä aiva meiran kaffilan vieres laulaa Kauhajoelta kotoosin oleva Irina!

Ainii ja meirän kaffila on aiva esiintymislavan vieres, jotta ette vaan mee väärähän paikkahan vahingos ;)

No ny mä lähären torille, nähärähän siellä!

-Iina

Tyyntä myrskyn edellä

Aamuvarhain lähti bussillinen restonomeja kohti Helsinkiä ja Pikkuusen häjympiä pitoja. Matka taittui rauhallisissa merkeissä, sillä kaikki tiesivät, että matka olisi vain tyyntä myrskyn edellä. Luvassa olisi monia hikisiä tunteja raavasta työtä, kovaa äänenkäyttöä ja vauhdikasta menoa kahvilan rakentamiseksi. Onneksi ei kuitenkaan kyyneleitä tarvinnut kenenkään vuodattaa.
Kun Pirjon Pakarin autot kurvasivat pihaan, alettiin tositoimiin. Autoista purettiin kaikki tavarat ja alettiin järjestämään kahvilaa.


 Tilanne näytti toivottomalta: silmän kantamattomiin laatikoita, pusseja ja kalusteita pitkin lattiaa. Tilanne vaati paitsi tiukkaa johtajaa, mutta myös riehakasta huumorintajua.




Lopulta kahvila alkoi paljastaa lopullista ulkonäköään ja tuntui hyvältä nähdä omien käsiemme jäljet. Aurinko alkoi painua mailleen ja kylmäkin alkoi hiipiä selkää pitkin kun saavutuksestaan ylpeät restonomit poistuivat lataamaan akkuja seuraavaan päivään..


maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pellolta pöytään!

Veera kävi tutustumassa leivän tekoon Pirjon Pakarilla!

Lue juttu leivän matkasta Senaatintorille TÄÄLTÄ.

-Iina

Rojektipäällikön terveiset!

Hei,
Täällä kirjoittaa Viivi Valtonen, jonka tehtävänä on pyrkiä pitämään langat käsissään jokaisen ryhmän tiimoilta tapahtuman suunnittelun ja toteutuksen aikana. Luokkamme on jaettu työstämään eri osa-alueita tapahtumaan ja nämä ryhmät ovat: Viestintä ja markkinointi-, Elämyksellisyys-, Tuotekehitys- ja Tilasuunnitteluryhmä. Jokaisella ryhmällä on valittuna oma projektipäällikkö, joiden kuulumisia saatte ”kuulla” lisää tässä blogissa myöhemmin. Minä toimin projektissa kahdessa ”virassa”, joista toinen on viestintä ja markkinointiryhmän projektipäällikkyys ja nyt haluan kertoa teille mitä ryhmällemme kuuluu. 

Ensiksi haluan esitellä muut ryhmäämme kuuluvat restonomiopiskelijat, jotka ovat Eeva, Markus, Tiina – sekä tämän blogin pääkirjoittajat Veera ja Iina. Veeran ja Iinan päävastuu on toimia viestintävastaavina ja me Eevan, Markuksen ja Tiinan kanssa hoidimme markkinoinnin. 

Veera ja Iina ovat päivittäneet blogia säännöllisesti, mutta he jatkavat päivittämistä myös Senaatintorilla haastatelleen torilla vierailevia ihmisiä ja torin tohinoita kuvaten. Veera ja Iina ovat myös tehneet lehtiin juttuja tapahtumastamme.

Markkinointiryhmä on tehnyt yhteistyössä SeAMK:n muotoilun opiskelijoiden kanssa tapahtumaan tulevat kilpailujulisteet, flayerit, kahvilassa sijaitsevan menun, paidat ym. Markkinointiryhmä on myös kilpailuttanut tarpeistoa kahvilaan ja saanut huomata miten pikkutarkkaa ja hidasta työtä markkinointikelpoisen materiaalin tuottaminen on.

Jokainen ryhmä on toiminut esimerkillisesti ja ammattimaisesti koko projektin ajan ja uskon että yhteistyökumppani on asiasta samaa mieltä.  Restonomit ovat vaatimatonta porukkaa ja siksi haluaisin loppuun vielä lisätä: Ei me restonoomit haluta ittestämmä suurta numerua teherä – me ollaan ykkösiä!
  
Ystävällisin terveisin,
Viivi Valtonen
Kirjoittaja on kolmannen vuosikurssin restonomiopiskelija ja toimii Häjykaffilan projektipäällikkönä