torstai 19. huhtikuuta 2012

Leipä innovaatioita | Suolaisten tuotteiden arviointi 1/3

Olimme viime viikolla maistelemassa toisen vuosikurssin opiskelijoiden taidonnäytteitä kahvilaan tulevista tuotteista. Tällä kertaa arvioitiin suolaisia tuotteita. Maistelussa meillä oli Pirjon Pakarin tuotteita: gluteeniton Marika-leipä, Puolukka-kaurakas, Sipulisämpylä, Saaristolaisleipä, Häjypoika, Häjyflikka sekä Häjykarppaaja - leivät.


Suurimmiksi yllättäjiksi nousivat gluteenittomasta Marika-leivästä valmistetut tuotteet. Yleinen käsitys gluteenittomista tuotteista on, että ne ovat kuivia ja hieman jopa mauttomiakin. Näin ei kuitenkaan näissä tuotteissa ollut, etenkin kuvassa taka-alalla oleva kinkkutäytteinen leipä, oli oikein kostea ja hyvän makuinen. Kasvisversio gluteenittomasta leivästä oli hieman kuivempi, mutta maut löytyivät tästäkin leivästä. "Nimimerkillä, en hirveästi säilykesienistä tykkää". Suosittelimme, että tästäkin tehtäisiin samanlainen tahna, kuin kinkkuleivässä.


Puolukkakaurakkaasta valmistettu leipä oli oikea Etelä-Pohjalaisten raaka-aineiden ylistyslaulu. Leipäjuustosta ja palvikinkusta koottu leipä oli kruunattu hieman erilaisella levitteellä, joka koostui Kauhajokisen Linseed Oy:n Valo24-h tuoteperheen pellavarouheesta. Kerrassaan nerokas idea laittaa levitteeseen pellavarouhetta, joka toi samalla makua, rakennetta ja tietenkin sitä terveellisyyttä.

Toinen puolukkakaurakkaasta valmistettu leipä oli myöskin hyvin maukas, sillä se sisälsi kylmäsavuporoa ja juustoa. Maut toimivat yhteen, mutta jäimme miettimään, onko tämä ollenkaan Etelä-Pohjalainen. Hyvin harvoin täällä poroja kävelee vastaan. :)


Lohta, lohta, lohta. Tämä Häjypoika-leivästä valmistettu tuote oli ihanan makuinen ja lohi sopii mielestäni aina kesään. Kevyttä, mutta maukasta. Rakennekin oli kohdillaan.

Toinen lohitäytteinen leipä oli valmistettu Saaristolaisleipään, tässä leivässä makuina kohtasivat lohi sekä punasipuli. Maukas myös tämäkin, sipuli toi ihanan rapean rakenteen. "Kevyttä kesään" olen papereihini raapustanut.

Jää seuraamaan blogin päivitystä ja sinulle selviää mitä päädymme tarjoamaan kesäkuisella Senaatintorilla! :)

Terkuin, Iina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti